Huh huh...

Nimittäin. Tulin eilen kotiin töistä ja siellä odotti yllätys. Ja jos kotona odottaa koirien tekemä yllätys, se ei yleensä tiedä hyvää. Tällä kertaa päästiin kuitenkin melko vähällä, vaikka ainekset suurempaankin (kakka)katastrofiin olivat ilmassa. Olin aamulla unohtanut olkkarin väliportin auki töihin lähtiessäni. Töistä tullessa vastassa oli kaksi iloista koiraa ja revityt leipäpussit pitkin olkkaria. No eipä niissä leivissä mitään, oli syöty melkein täysi täysjyväpalapussi sekä pari kuivahtanutta ruispalaa (lähinnä Remo, veikkaan). Parasta oli kuitekin se, että juuri aamulla aukaisemani pellavasiemenrouhepussi (500g) oli kaadettu ja noin puolet syöty. Vahva veikkaukseni Remon puolesta tähänkin, Imalle ei moiset kelpaa. Pellavansiemenrouhetta syötän imalle linjojen takia: tutkimus täällä. Pikkaisen alkoi jännittämään, minkälaisen tuotoksen runsas pellavansiemenen syönti tuo tullessaan, Remolla oli aika kiire kakalle... Ja hirveä jano, vesi oli päässyt loppumaan päivän aikana. Illalla lenkkeiltiin, ja tuotoksena oli runsaasti gaggaa, melko löysää mutta kas vain! Ei ripulia, ei mitään. Tänään aamulla tuotti vielä melkomoiset jöötit, mutta siinä kaikki. Teräsvatsainen koira vissiin!!=) Pääsinpäs kerrankin vähemmällä.

Viikonloppuna kilpailtiin agilityssä kotikentällä, Ima pääsi kehään lauantaina johtuen tuomarikolleegiosta, tarvittiin lisää osallistujia. Kuskina Saarelan Jonna, itse en voinut jalan takia vielä oikeen juosta. Toivoin salaa, että Iman stressaaminen ja kisa-angsti helpottaisi vieraan ohjaajan kanssa, mutta mitä vielä. Häntä ahdisti kisapaikalla ihan samalla tavalla. Ekalla radalla livisti kesken pois etsimään minua (en kylläkään ollut piilossa) heti, kun tuli kohta missä ohjaaja päästi koiran tekemään omia ratkaisujaan (lähetti putkelle hieman kaukaa). Toiselta radalta tuli 10 vp ja 17s yliaikaa, kepeillä pyöriskeltiin ja keinulla hidasteltiin. Mutta ei taida agility olla iman laji, ainakaan kilpailumielessä. Se ei vaan nauti pätkääkään olostaan siellä radalla, eikä siinä radan reunalla omaa vuoroa odotellessaan. Mitähän olen mokannut joskus, että tilanne on tällaiseksi päässyt?? Kovasti ollaan yritetty, ilon kautta ja silleen, mutta ei.

Remo on sitten toista maata, pääsi katselemaan reunalta ja tuomarikokeilaiden mitattavaksi. Mittaus ei oikein onnistunut, ei saatu Remoa seisomaan pöydällä kunnolla. Ei ollut oikein aikaa sitten siinä häslätä, joten totesivat sitten vain, että maksikokoinen on ;) Mitattiin Jonnan kanssa se kaksin rauhassa, ja tulokseksi saatiin 67,5cm. On se sitten tasan oikein tai ei, ihan pikkujätkästä ei ole kyse...

Agilityssa ollaan harjoiteltu kontakteja ja pikku kuvioita, sen verran kun jalka antaa myöten. Eilen innostuin ottamaan kosketusalustaharjoituksia takapihalla ja siihen lopuksi pieni itsehillintäharjoitus (taas).

"Siellä se on..."