Nyt on sitten taas kerran todistettu, että meitä koiraharrastajia on joka junaan ja asemallekin riittää. Näin kaikki alkoi: Lauantaina lähdin kaverini Millan seuraksi treenaamaan oikein oikealle pk-kentälle! Otin molemmat koirat mukaan ja arvelin, että Remolle paikallamakuu toisen suorittaessa liikkeitä olisi oiva harjoite. No, ensin ima pihalle ja pientä seuraamisharjoitusta ja lempparia noutoa piristykseksi. Ei sujunut mikään. Ei niin mikään. Seuraaminen vetelää ja perässä laahaavaa (mulla meni hermo alta aikayksikön ja annoin olla), noudoissa karkaili kapulalle. Karkailuun sain tietty puututtua, mikä olikin tavoitteena. ei ei ei ei ja ei. Ei toiminut, ei mikään.

No kappas kun Milla saapui paikalle ja laittoi uman paikallamakuuseen, oli Rempan vuoro. Otin seuraamista ja seisomista ja ei ei ei ei. Ei onnistunut. Huonoa seuraamista ja... no kaikki oli persiistä. Jaa miksi? Vähän huono alkumotivointi, uman paikallamakuun varmisteluksi ei uskallettu hurjana revitellä lelulla vaan yritin palkata porsaansuikaleilla. Eeeei :D Ihan ok mutta sehän ei riitä. Ja olihan siinä kaikkea jännää, uusi kenttä ja sellasta alkuhäslinkiä.

Siirryttiin viereiselle soraparkkikselle paremman alustan toivossa (kenttä aivan perunapeltoa), ja pistin Remon paikallamakuuseen. Raukkaparka :D Olisi varmaan sujunut paremmin, mutta innostuin neuvomaan millaa seuraamisen liikkeellelähtöjen parantamisessa niin innokkaasti siinä samalla, että voi sanoa ettei remon hermo ihan sellaista pitänyt. Eli oma moka. Otin tietysti onnistuneenkin makuupätkän vielä, mutta siirsin koiran autoon aika pikaisesti etten mokella enempää. Ja keskityin toisten kouluttamiseen kunnolla.

Uman jälkeen otin vielä Remon autosta ja keskityin hommaan huolellisesti. Otettiin niitä seisomisia ja hyvin meni... Parempi motivaatio ja huolellinen keskittyminen itse asiaan = parempi tulostaso. Hyvä seuraamisosio ja kyllä se seisominenkin sieltä tuli sievästi :)

No nyt tähän itse asiaan, jota jo alustin tuolla alussa. Niin siis sitten paikalle tupsahteli bokseri-immeisiä ja ajattelin että kappas, nythän on hyvä tässä vielä ottaa hieman hlöryhmää Remolle. Ensin Milla&Sarviksen kiertoa, olipa kivaa. Sitten siihen kaksi täysin vierasta ihmistä, mies ja nainen. Remo jo vähän puhisi heille kun ilmaantuivat sieltä auton takaa ("ketäs nää vieraat, tänne mun kentälle tulevat").. Sitten hlöryhmään. Mentiin ryhmän keskelle, Remo puhisi ja puhkui varsinkin sille miehelle ja tunsi olonsa epävarmaksi. Siinä rauhoittelin ja mitäs sitten, tää ukko pokkana kertoi että "Se ei tykkää, kun sitä tuijottaa!". Siis anteeksi MITÄ?! Sen verran olin tilanteen tasalla, että sain sanottua napakasti, että ÄLÄ SITTEN TUIJOTA STANA! Johon ukko sitten pätevänä vastasi, että "Kyllä täytyy koiran sietää". No ei todellakaan tarvitse! Haloo! Sanoin suoraan ettei tarvitse, kyseessä on sitä paitsi nuori koira ja me vasta harjoitellaan tätä tilannetta. Voi morjens!! Meinasin räjähtää! Vit*****! :D EI jumankeuta... Henkilöryhmässä ei missään tapauksessa, ei kokeessa eikä harjoituksessa, ole tarkoitus painostaa koiraa katseella ja tuijottelemalla, vaan henkilön on oltava neutraali ja ei saa ottaa kontaktia koiraan. Voi jessus. Vieläkin pistää vihaksi tollanen ääliö. Remorukka :/ Raivoissani häippäisin ringistä ja hetken puhaltelin ja jutskailin remolle niitä näitä ja leikittiin, ja mentiin takaisin. Homma oli ihan ok onneksi koiralle, vielä se ukko kehtasi neuvoa että vaadi sitä kontaktia, kun Remo vilkuili vielä niitä vieraita.

Voi jessus... Tajusin seuraavana päivänä, että olisi itseasiassa pitänyt pyytää vähän leveämpää rinkiä, aika tiiviisti olivat. En vaan tietenkään jotenkin ajatellut, taaskaan... Seuraavassa henkilöryhmässä ei ole painostusta prkl.. ja ukot seisoskelevat kilometrin päässä toisistaan.

Että sellasta. Remolla on ny ollu joku puhkurikausi :D Esitti niin kovaa lenkillä vastaantullelle koiralle, että huh ;) Sitten taasen, kun käytiin viime lauantaina Kingin kuvauskeikkaa ennen poikien lenkillä, niin Laki kerran pisti Remon ruotuun, käveli koira sen jälkeen vaan mun takana loppulenkin eikä uskaltanut ryppyillä tai edes juoksuaskelta ottaa :DD hahaha.

Sitten niitä kuvia. Sunnuntain paskakelissä huonolla laitteilla otettuja äksönkuvia, voiko pahempaa enää olla? Mutta ei kai siinä...
"Hittoko pitää tässä maata paikallaan"
2053966.jpg
 
Jee kepille sai tulla!:
2053967.jpg

Pariposeeraus
2053969.jpg

Lenkkimaastoja:
2053975.jpg

Hyvin maastoutuvat koirat:
2053977.jpg