Paluu arkeen on karu mutta inhottava. Kolmen päivän retki Ahvenanmaalle tuntui vähintään seitsemän päivän mittaiselta: ajo Turkuun (1), laivamatka (2), perjantai Maarianhaminassa (3), lauantai Eckerössä kisoissa (4), sunnuntai Eckerössä kisoissa (5), paluulaivamatka (6), ajo Turusta Tampereelle (7). Eli 7 in 3!

Tuloksissa ei ole juurikaan kertomista. Neljä rataa, kolme hylsyä, yksi 10vp. Kahteen rataan olin ihan tyytyväinen, joista toinen oli hylsy-hyppäri ja toinen tuo 10 virheen rata. Tuli moka aalla, leikkasin liian myöhään aan takaa ja Rocky kääntyi pois ylösmenolta, lisäksi yksi puomin alastulo kontaktivirhe jota en edes ollut huomannut. Muutoinkin alastulot kusahteli, Rocky ei uskonut ollenkaan mun komentoja. Oon liian heiveröinen nainen raavaan miehen raavaalle uroskoiralle. Uskottavuutta: ei ole!

Kisat päättyivät itkuun, Minnan jalasta katkesi akillesjänne. Mun oma vuoro oli melkein pian Minnan jälkeen ja kun tulin lähtöalueelle ja näin että minnaa kannetaan pois radalta, ei paljoa kisafiilistä ollut. Keskeytin radan huonon alun jälkeen ja lähdimme tutustumaan Maarianhaminan sairaalaan. Harmittaa ihan vietävästi ystävän puolesta :( Se on puolen vuoden toipuminen sitten edessä... Ja juuri kun edellisenä päivänä mietittiin, miten onnellinen pitää olla että koirat ja itse on ehjänä (muutaman kisakumppanin koiralla oli tassu- ym vaivaa). Kökköä! Suorastaan shittiä!

Onni onnettomuudessa, oltiin harjoiteltu ruotsin puhumista koko viikonloppu ja eihän ne siellä sjukhusetissa mitään suomea puhuneet. Joutui sitten tosipaikan eteen att prata svenska. Itseasiassa minua haastateltiin jo lauantaina Ålands Tidningeniin ja piti ruotsiksi yrittää esittää fiksua ja filmaattista kilpailijaa Katsotaan nyt näkyykö nettilehdessä juttua, linkitän sitten tänne jos käy.

Remolle on lonkkakuvaus varattu 27.1., sitä tässä nyt sitten jännitetään. Ei mulla muuta! Hejdå!