Maanantaina kisojen jälkeen suoraan arkeen ja illalla treeneihin. Meillä on uusi kouluttaja, Koukkulan Johanna, jonka opissa olimme toista kertaa. Johanna oli tehnyt tälle viikolle hyppytreeni, ensin suora vaihtelevilla korkeuksilla, okseri välissä sekä toisena treeninä siksakkihyppyjä, lopussa rengas. Kolmaskin kuvio olisi ollut, mutta tällä kertaa kaikki koirakot olivat paikalla ja aikaa meni. Meillä meni ihan ok:sti, hyvin Remomainen suoritus. Suoralla eka lähetys kohti lelua, ryysäsi toisella tai kolmannella esteellä kiireessään. Uusintayrityksellä korjasi hyvin, puhtaasti koko sarja. Puhtaasti myös vastaanottona, hyvät ilmavat hypyt. Kerroinkin palveluskoirakentän tapahtumista, metrinen este on kiva pompsahdella edestakaisin... Kieli ulkona Kontamiinitreeni eteni heti, tein itsenäisesti A-esteellä sekä ylösmenolla kosketusalustaa sekä häivyttäen alastulolla. Aivan mahtava Remo, tämän kun vaan saisi sinne kisaan... Toistot jatkukoon ja varioiden vauhtia mukaan.

Eilen lähdin hakutreenien täytteeksi Hannojen sm-viimeistelyyn. Ima sai talloa ja otinpa yhden pistonkin, Hanna R karkasi etukulmaan. Oli tytsy muikeana kun pääsi hommiin! Remo teki aika kivan treenin, ilmaisua vaan olen jatkanut joka hakutreenissä, eikä tämä tehnyt poikkeusta. Hanna R oli ensimmäisessä etukulmassa, sai hyvän ja pitkän haukun aikaan. En tiedä pitikö rohkaista, mutta eni keis. Hanna O. oli ihan lähellä kiven takana toisella puolella, tarkoitus oli että menen Remon kanssa mm:lle ja rohkaisen haukkumaan vieraalle. Onnistui oikein kivasti, Remo innostui hannaO:n pikkujalkapallosta ja haukkui hyvin. Hieman katkoi, kun kävin kehumaan kesken haukkua, mutta yritin vaan innostaa lisää, onnistuen. Leikki myös innoissaan pallolla HannaO:n kanssa.

Treenien jälkeen kävin poimimassa mustikoita vaikka työkaverit yrittivät huijata niiden olevan jo vähän liian kypsiä. Höpsis. Hyvä piirakka tuli. Lisäksi olen näppäillyt dippaa ja katsonut kun Matso remontoi. Mikähän minua vaivaa vai loman jälkeinen energiapuuska? Sairasta jo tää tehokkuus.