Hiphei, viimeinkin meille suotiin se ilo, eilen Tamskin yhden agilitystartin kisoista saatiin nollatulos Remon kanssa! Jippiaijee! Agilityjumalat olivat siis suosiollisia tällä kertaa. Rata oli tosi helppo ja mukava, kuten Johanna Würtrichtin radat on toinnannu ollakin. Samoin myös kakkosluokan rata oli tosi kiva profiililtaan.

Ei ollut ketään kuvaamassa joten todisteita ei tällä kertaa ole. Remon rata kuitenkin piirreltynä alla. Ei tosiaan rata sisältänyt mitään kummallisia kommervenkkejä, tuossa hyppyjen 4-5 välillä olisi voinut olla parempikin kaarros meillä (lähti muistaakseni hätäilemään tuonne kasille joka taisi olla todellisuudessa lähempänä). Lisäksi kontaktit oli aika pyllystä, puomin ylösmenolla ei puhettakaan pysähtymisestä ja alasmenot sekä aalla ja puomilla voidaan laittaa ohjaajan piikkiin. Keinulla pysähtyi, hieman myös muistaakseni epäröi alastuloa. Muuten kokonaisuus pysyi hyvin kätösissä. Uhkasin itselleni ennalta, että pesen ikkunat jos ei tule nollaa, selvästi kiristys ja uhkailu toimi paremmin kuin lahjonta ("ostan koirille jotain kivaa jos tulee nolla"). Kiitos tästä vinkistä Rannikon Timolle.

Myös Ima räväytti, ensimmäistä kertaa IKINÄ Iman kakkosluokkahistorian aikana (jota voi katsoa esim täältä), päästiin alle ihanneajan! Siis aivan mahtavaa ! Jopa yli neljä sekuntia alle ihanneajan, ei mennyt edes tiukille hehe!! Virheitä ehti siinä vauhdin huumassa tulla 15, sekä puomin että A:n alasmenoilla (vedätin jo liikaa edellä molemmissa) sekä tuolla putkella nr. 18 ohjasin vastaisella kädellä (kaartoi hieman vasemmalle renkaalta) ja ima oli niin reipas että kaartoi sitten ohi sen putken suun! Mutta hitto, jos olisin nämä turhat virheet saanut pidettyä poissa niin oltaisiin oltu ihan palkintopallilla! Jossittelu on tietysti turhaa, ja olen superrr iloinen tästäkin, hyvällä draivilla koko rata, se riittää meille. Vaikka se ihme joskus tapahtuisi, että päästäisiin kolmosiin, niin ne ajat ei tule koskaan riittämään siellä... Joten ilon kautta ja virheistä viis!

Tämä kisojen alle mahtuva viikko olikin kova agilityviikko. Tiistaina käytin kallista diplomi-insinöörin toimistoaikaa käymällä treenaamassa aamulla SportDogParkin isolla kentällä Minnan ja Tykin kanssa. Tavoitteena oli nollatreeni ja että saadaan isolla kentällä vauhtia => mahdollisia virheitä. Suunnittelin kaksi rataa käyttäen toisessa Muotkan Esan jotain ykkösluokan kisan pohjaa, jossa oli kaikki kontaktiesteet sekä putkihässäkkä, kaikki ne mitä meidän pitää harjoitella. Lisäksi tietenkin pituudelta pujottelulle (varma virheen paikka, ainakin viime kisoissa). Meinasi jo epätoivo iskeä, helpohko rata eikä nollaa millään. Aina jotain, rima tippui tai kielto tai... Loppujen lopuksi kuitenkin onnistui, silti jäi vähän epäonnistunut maku suuhun. Lisäksi Remo keksi tapella Tykin kanssa, olin jo tuudittautunut siihen onnelliseen unohduksen tilaan, että minulla on belgi... Ensin lenkiteltiin koirat vapaana, kaikki meni hyvin. Sitten rakenneltiin rataa Tykki ja Remo vapaana, meni hyvin. Sitten alettiin treenaamaan, ei mittää. Jossain vaiheessa kun en enää muistanut olla varuillani, niin portin raossa toisen tullessa ja toisen mennessä olikin belgin egolle liian ahdasta ja piti näyttää kuka menee ja mistä. Voi ohhoijaa... Mental note to myself: Belgisilmä pitää pitää hereillä selässäkin koko ajan.

Torstaina normireenit, kivat kuviot oli Minna tehnyt ja parin harjoituskierroksen jälkeen tosi hyvä nollarata saatiin siellä aikaiseksi ja jäinkin odottelemaan sunnuntain kisoja hyvillä mielin. Ja hyvin sitten meni! Nyt jo jänskättää lauantain Helsingin kisat, mutta hyvällä tavalla vaan. Näihin tunnelmiin, moro.