Aiemmasta kirjoituksessa lupailin koko viikon olevan pelkkää agilityä. No ei se ihan ollut, tiistain treenit tein ihan normaalisti ja jätin keskiviikon startin Vantaalla väliin. Ei vaan jaksanut lähteä! Helle ja ilmastoimaton auto, juu ei kiitos. Ja vaan yksi startti... Niinpä menin Jack the Roosterin terdelle mielummin. 

Torstaina treenattiin oman seuran epävirallisissa viikonlopun FAO-tasoituskisan rataa, meni ihan tosi kivasti. Kolmella startilla sain tehtyä yhden nollan, hylyt johtuivat alun välistävetojen epäonnistumisista. Ratahan löytyy tuolta: http://agirotu2010.ylokk.net/OpenClassRata.pdf. Hyvillä mielin siis kohti viikonlopun kisoja.

Perjantaina sitten iltakisoihin hirveässä helteessä, yksi rata jossa tuomarina Siwa Jalonen. Jännitti jostain syystä aika paljon, varmaan tauon ja upgradeauksen takia, ollaanhan sentään jo kakkosluokassa! Tämä oli siis eka kakkosten startti ja pari kuukautta on sairaslomailtu, tasantarkkaan päivälleen. Jännäkakka housuissa starttiviivalle, sain pidettyä ohjauskuviot joka tavalla kuosissa ja nollahan sieltä tuli. Lopputuloksissa päästiin toiselle sijalle ja sehän oli siis luvanolla, eli enää kahta nollaa vaille kolmosiin sitten. Mahtavaa!!  Nerpsis teki oikein hienoa työtä ja oli kiltisti siellä missä pitikin.

Lauantaina sitten aamusta avoimen sm-luokan karsintastartti, joka oli kylläkin myös tavan kisa. Tässä avoimessa suomenmestaruuskisassahan 7 parasta ykkösluokkalaista, 15 kakkosta ja 25 (?) kolmosta pääsevät finaaliin, jossa ratkotaan avo-sm. Rata alkoi meidän osalta aika jännittävästi, Nermokki räpsi useita rimoja eikä ihme kyllä pudonnut lopulta kuin yksi! Yksikin este kallistui ihan kokonaan siivekkeineen kaikkineen, mutta rima pysyi silti tukevasti ylhäällä  Saa olla todella kiitollinen tästä agilityjumalille, olisi voinut tippua ainakin neljä, sen verran räminää kuului. Alustahan oli siis nurmikko, melko pitkä ja meille uusi alusta, voinee vaikuttaa tuohon. Kuumakin oli ku pätsissä! (Minä tykkään). No joka tapauksessa, radalta ei tullut muita virheitä ja päädyttiin 4. sijalle ja sitä kautta sm-finaaliin! Lähellä oli tässäkin nousunolla. 

Iltapäivällä ennen finaalia kisattiin perus agilityrata, vähän huolestutti tuo rimojen räpsintä etukäteen. Helle ja pitkä päivä, alkoi koiraltakin hieman läikkyä kupista yli jo. Alkoi mm. rähistä vastaantulevalle miehelle ja sai ihme paniikkikohtauksen kun säikähti liehuvaa lippua. Justiinsa joo. No eniveis, tuomari Sari Mikkilä (muistaakseni) oli meille armollinen eikä antanut yhtään virhepistettä, tästäkin radalta siis nolla! Toiselle sijalle päästiin taas palkintopallille ja siis toinen luva-tulos. Nyt enää siis yhtä tulosta vaille ollaan kolmosiin  OMG! Tätä rataa ei kyllä muistu nyt juuri yhtään mieleen että miten meni. Kontaktit oli hyviä kautta linjan (pl. puomin ylösmeno) ja tällä radalla muistelen ettei rimat räpähtäneetkään. Remppa on kyllä reipas ja aina ottaa opikseen virheistään!

Pitihän sitä kisata hieno lasten lippa päässä kun sellaisen on häälahjaksi saanut! Kuvan on ottanut Salamela. 

Illalla sitten finaaliradalle, jänskää oli kun rata oli tietty kinkkinen kolmosten pyöritys. No, aika hyvän fiiliksen sain rataantutustumisessa, pari kohtaa tiesin hankalaksi meille, mm. keppien sisäänmeno oli ihan yläkanttiin meidän taidoille. Rata menikin sitten ihan ok, yksi rima tippui aika alussa kun törkkäsin koiran aika rumasti hypylle. SItten tapahtui jotain kummaa, Remo alkoi helpossa okseri-hyppy-hyppy kohdassa räksyttämään mulle, tuli luokse ja hyppi taskulle. Mitä ihmettä?? Pitkän päivän härö?? Tästä sitten tietysti kielto ja ohjauskuviot sekaisin joten olin väärässä paikassa väärään aikaan ja Remo putkeen. lopussa vielä ne kepit ei onnistuneet, olisi pitänyt joko juosta nopeampaa että ehtii siihen kepille törkkäämään tai vaihtoehtoisesti ohjata reilusti esim. vastaisella kädellä vasemmalla. Lopussa vielä yksi rima viimeiseltä hypyltä, ihan löpsö rysäytys vaan. Hyviä pätkiä oli, ihan luottavaisin mielin olen että joskus kolmosissa selvitään radoista kunnialla läpi (kiitos koutsin Minnan hyvän opetuksen!!!)

Tässä finaalirata:

 

Mahtava päivä kertakaikkiaan, eipä olisi paljoa paremmin voinut mennä! Tai siis olisi tietty, mutta olin toki enemmän kuin tyytyväinen ja kaikki odotukset (joita ei ollut) täyttyi mennen tullen. 

Tänään sunnuntaina sitten joukkuekisa ja tuo torstaina harjoiteltu FAO-rata. Joukkueessa minä Remolla ja Imalla, sekä Johanna P Nalalla ja Marko K Jenillä. Ima aloittaa, kymppi tuli, a alastulo sekä yksi kielto. Nala toisena, teki mainion nollatuloksen!!! Jeni kolmantena, nollalla sekin!! Vitsi että oli jännää, tietysti kuuluttaja (vanha takkulainen) löi pökköä pesään että nyt sitte krapulanolla eiks vaan. Olin siis vielä la-iltana kaupungilla nauttimassa lämpimästä säästä hyvässä seurassa... No, Nermokin kanssa tehtiin todella siisti rata nollan kera  Ei voinut ku hymyillä! Pitkään Ovelat Ketut piti palkintopallipaikkaa, mutta lopulta 7. sijalle "tiputtiin", aika hitaita suorituksia oli meidän koirilla nopeisiin bc ja kelpieihin verrattuna. Oltiin kuitenkin ainoa (?) joukkue joka teki triplanollan . Aika mahtavasti 63:n joukkueen ja 252 koiran joukosta!!!!

Illan FAO rata menikin sitten viduiks, remo karkasi heti puomille alussa, toisin sanoen ohjasin huonosti siihen nähden että se kontakti siellä oli paremmiin tyrkyllä kuin torstaina. Loppurata oli myös sähellystä, ei jäänyt siitä kerrottavaa jälkipolville. Pitkä viikonloppu alkoi näkyä!

Mutta kaiken kaikkiaan aivan huippu kisat!!! Enpä olisi uskaltanut toivoa etukäteen, että saadaan noin hyvät tulokset, vaikka meillä on reeneissä sujunut hyvin. Iso kiitos ihanaiselle Rempulalle ja tietysti koutsille tätäkin kautta   Ensi viikonloppuna kuopioon kalastelemaan viimeistä nollaa, pidämme peukkuja!