Sellaista taas... Sunnuntaina käytiin Espoossa saakka kuuntelemassa Janita Leinosen luennon radanluvusta. Tuli kyllä kaikennäköistä mietittävää mukaan, ei mitään erityistä ahaa-elämystä, mutta mukava kolmen tunnin rapsakka paketti siitä, mitä pitää tehdä ja miten ja mitä ottaa huomioon missäkin tilanteessa ja niin edelleen... Monessa kohtaa huomasin, että olen asiaa ajatellut kyllä jollain tavalla, mutten ehkä niin kirjaimellisella "teorian" tasolla. Mm. radan opettelu ja koiran linjojen tutkailu on aika hyvin "luonnostaan" hanskassa, tosin 21 vuoden ratsastusharrastus ja siinä esteratsastus on ehkä hyvänä pohjana Jonniin verran tarkkaa tuo hevosten askeleiden yms lasku sillä saralla on ollut, joten tullut kyllä samaan tyyliin katsottua koirankin menoa. Parantamista kyllä vielä löytyy ja paljon! Tuli monta asiaa eteen, mitä meidän pitää vielä opetella, mm. putkijarrutukset ja niin edelleen, listahan on ihan loputon, onneksi. Ei käy harrastus tylsäksi. Se, mikä pitää itse pitää hyvin mielessä agiliitäessä, on ns. "laser-kynä rinnassa" eli pitää rintamasuuntaa sinne mihin haluaa koiran etenevän. Näin ehkä saadaan muutama rima ja keppivirhe pois heti... Etten hätäile vaan eteenpäin ja oleta koiran hoitavan esteet matkalla. Plus paljon muuta, pitää melkein lukaista muistiinpanot ja muistella että mitäs siellä tehtiinkään...

Sitten pk-asioihin. Eilen tein lenkin päätteeksi jäljen jalkapallokentän (sorakenttä tuossa) reunaan. Vanheta ei juuri ehtinyt, ehkä parikymmentä minuuttia. Makupaloja jonkin verran alussa, keskellä vähän vähemmän ja lopussa keppi. Nauratti koirien luonne-erot jotka näkyivät jäljen ajossa... Remo (jolle olen huonosti tehnyt pohjat muutenkin), lähti kaahottaen sinne jonnekin päin, juoksi reteästi pitkin jälkeä ja vähän siellä sun täällä sen päällä, ja lopulta löysi perille kepin luokse. Keppi olikin kivoin, siihen tarttui innolla ja toi minulle. Ihan paska jälki toisin sanoen, katse vaan peiliin juu juu. Ima sitten pääsi ns. purkamaan jäljen Remon jälkeen. Meni jumalattoman tarkasti askel askeleelta, söi makupalat lähes kaikki, rauhallisesti ja sentti sentiltä eteni kuin juna täsmälleen jäljen päällä, myös soraosuudella (tein pienen poikkeaman hiekalle). Keppi ei kiinnostanut pätkän vertaa (juuenoleopettanut), vaan jatkoi nenä tiukasti kiinni maassa sinne mihin jäljen teon jälkeen jatkoin. Ja piti väkisin kotiinpäin lähteä, kun olisi jäljestänyt maailman tappiin varmaan. No, tällaisia ne, hauskoja.